Korkein hallinto-oikeus julkaisi 11.12.2023 vuosikirjapäätöksensä KHO:2023:116, joka on herättänyt keskustelua työntekijöiden ja työnantajien keskuudessa. Ratkaisussaan korkein hallinto-oikeus päätti, että työnantajayrityksen suoraan asianajotoimistolle maksamista oikeudenkäyntikuluista tuli syytteessä olevalle työntekijälle veronalaista palkkatuloa.

Tapauksessa työntekijänä toiminutta toimittajaa vastaan oli nostettu rikossyyte, jonka mukaan toimittaja oli syyllistynyt artikkelin laatimisen yhteydessä turvallisuussalaisuuden paljastamiseen. Työnantajayritys oli ottanut vastattavakseen toimittajan puolustuksen, sillä se katsoi, että rikosasian ajaminen parhaalla mahdollisella tavalla oli ollut työnantajan intressissä. Tässä yhteydessä työnantajayritys oli kustantanut asianajotoimiston palvelut, ja asianajotoimiston laskut oli osoitettu suoraan työnantajayritykselle. Työnantajayritys oli osallistunut myös puolustuksen suunnitteluun yhdessä asianajotoimiston kanssa.

KHO:n perustelut

KHO katsoi ratkaisussaan, toisin kuin asiassa ennakkoratkaisun antanut keskusverolautakunta, että nämä työnantajayrityksen kustantamat neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut olivat toimittajana työskennelleen henkilön omia kuluja ja siten hänen veronalaista palkkaansa. Toimittaja sai siten taloudellisen edun, kun työnantajayritys suoritti oikeudenkäyntikulut hänen puolestaan. Työnantajayritys oli puolestaan katsonut, että rikosasian asianmukainen hoitaminen oli nimenomaan yrityksen intressissä.

KHO perusteli ratkaisuaan siten, että, toimittajan työtehtäviin ei ollut katsottava kuuluneen vastaajana oleminen rikosasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä, vaikka toimittajan työtehtäviin oli kuulunut sanomalehdessä julkaistavien artikkelien laatiminen. Näin ollen neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut olivat toimittajan henkilökohtaisia kuluja eivätkä työnantajan liiketoiminnan kuluja. Rikosasian lopputuloksella ei ollut merkitystä työntekijän saaman taloudellisen edun veronalaisuuden kannalta. Myöskään sille, että median ja toimittajan tehtäviin kuuluu testata sananvapauden rajoja, ei annettu merkitystä.

Ratkaisu ei ollut yksimielinen vaan äänestyspäätös. Vähemmistöön jääneiden oikeusneuvosten mukaan voisi esiintyä myös tilanteita, joissa työnantajan kustannusvastuun kantamista puolustusmenoista ei ole perusteltua katsoa työntekijän palkkatuloksi. Vähemmistö olisi siten jättänyt myös tulkinnanvaraa. Kaikki asian ratkaisseet olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että kyse oli tässä tapauksessa toimittajan veronalaisesta palkasta.

Mitä tämä tarkoittaa jatkossa?

Työnantajayritykset ovat usein maksaneet työntekijöidensä oikeudenkäyntikuluja esimerkiksi työturvallisuus- ja muissa rikosasioissa, jotka liittyvät työntekijän työtehtäviin, ja joissa työnantaja on katsonut työntekijän hoitaneen työtehtäviään asianmukaisesti. Vaikka päätös ei kiellä oikeudenkäyntikulujen maksamista rikosasioissa, päätös tekee ne veronalaisiksi. Tilaa yksittäistapauksessa tehtävälle harkinnalle ei juurikaan ole. Jatkossa työnantajien ja työntekijöiden onkin tärkeää olla perillä myös verotusseikoista vastaavanlaisissa tilanteissa. Koska veroseuraamukset voivat olla suuruudeltaan merkittäviä, verotusasia on hyvä ottaa huomioon jo oikeudenkäyntiä valmisteltaessa.

Työnantajayritykset ovat myös käräjäoikeuden ulkopuolella tehtävissä sovintosopimuksissa saattaneet korvata osan työntekijän asianajokuluista osana sovintoa. Käytännössä KHO:n ratkaisu tarkoittaa, että myös nämä kokonaiskorvauksen osat ovat jatkossa verotettavaa tuloa saajalleen. Ratkaisun pohjalta on mahdollista, että sovinnon työantajan maksettavaksi tuleva kokonaiseuromäärä nousee jatkossa vastaavasti.

Tulevaisuudessa lainsäätäjä toivottavasti harkitsee tilanteen muuttamista esimerkiksi lakia säätämällä. Seurauksena voi olla myös erilaisten vakuutusratkaisujen ja työtehtäviä koskevien oikeusturvavakuutusten yleistyminen. Tällöin olisi tärkeä kuitenkin huomioida, ettei rikosasioita ole rajattu vakuutuksen ulkopuolelle.