Ajankohtaista
 / 
Neljä tärkeää IPR-neuvoa aloittavalle yritykselle

Neljä tärkeää IPR-neuvoa aloittavalle yritykselle

10.11.2020
Merilammen toimiston julkisivu sinistä taivasta vasten
No items found.
Liittyvät palvelut
No items found.

Tavallisesti tähän aikaan vuodesta LinkedIn täyttyisi inspiroivasta Slush-keskustelusta. Tänä syksynä Slushia ei järjestetä, mutta sen hengessä keräsin alle muutaman IPR-neuvon, jotka erityisesti toimintaansa aloittavien yritysten kannattaa huomioida.

Yrityksen nimellä on väliä

Monesti yrityksen nimeä ei mielletä immateriaalioikeudeksi. Nimi saattaa olla yrittäjällä mielessä jo ennen kuin varsinainen liikeidea on kirkastunut. Yrityksen nimi, eli toiminimi, voi kuitenkin olla tärkeä IPR:n muoto, ja nimen valintaan kannattaa käyttää aikaa ennen yrityksen perustamisilmoituksen lähettämistä kaupparekisteriin.

Toiminimet saavat Suomessa suojaa samaan tapaan kuin tavaramerkit. Tätä suojaa kannattaa hyödyntää valitsemalla mahdollisimman hyvä ja erottuva toiminimi. Toisaalta nimeä valittaessa kannattaa jo etukäteen tarkistaa, ettei toiminimi tai sen kanssa hyvin samanlainen tunnus ole jo varattuna jollekin toiselle yritykselle. 

Suojaa tuotteidesi nimet tavaramerkkeinä

Yrityksen tuotteiden tai palveluiden nimet on myös syytä suojata ja tähän paras väline on tavaramerkki. EU-tavaramerkki on usein tehokkain vaihtoehto, sillä EU-tavaramerkillä yritys saa suojan tuotteensa tai palvelunsa nimelle kaikissa EU-maissa yhdellä rekisteröinnillä.

Suomalainen toiminimi ei saa suojaa ulkomailla. Mikäli yrityksen tähtäimessä ovat kansainväliset markkinat, kannattaa myös yrityksen nimi suojata tavaramerkkirekisteröinnillä ainakin tärkeimmillä markkinoilla. 

Domainnimet ovat halpoja mutta riitely kallista

Domainnimen varaaminen on monelle yritykselle toiminnan alkuvaiheeseen kiinteästi kuuluva osa. Vapaana olevien domainnimien rekisteröinti yrityksen nimiin on edullista, ja siksi ne kannattaa rekisteröidä ainakin tärkeimmillä markkinoilla. 

Mikäli tärkeät domainnimet on jo varattu, voi verkkotunnuksen saaminen jälkikäteen olla hankalaa ja kallista. Domainnimien saatavuudelle voikin siksi antaa painoarvoa jo yrityksen nimen valinnassa.

Varmista oikeuksien siirtyminen yhtiölle

Jokaisella yrityksellä on hallussaan aineetonta omaisuutta, ja sitä syntyy yrityksen toiminnassa jatkuvasti lisää. Esimerkiksi ohjelmistoyrityksessä syntynyt koodi on tekijänoikeudella suojattavaa omaisuutta, tehdyt keksinnöt voidaan patentoida ja yhtiön liiketoimintaan voi sisältyä merkittäviäkin liikesalaisuuksia.

On keskeistä varmistaa, että yhtiöllä on oikeus siihen aineettomaan omaisuuteen mitä se tarvitsee ydinliiketoiminnoissaan. Koska immateriaalioikeudet syntyvät pääsääntöisesti ihmisille, pitää ne sopimuksilla siirtää yhtiölle sen työntekijöiltä, yhteistyökumppaneilta, osakkailta, alihankkijoilta ja muilta, jotka ovat luoneet aineistoa. Aineettomat oikeudet sekä niihin liittyvät vastuukysymykset ovat tärkeitä myös yrityksen ja sen asiakkaiden välisissä toimitus- ja palvelusopimuksissa.

Lue myös:

Brexitin myötä EU-rekisteröinneistä kansallisia

Vihollinen on jo muuriesi sisällä!

Cognac and cigarettes for counterfeit ball bearings – a private person’s liability when importing counterfeits as a middleman

Hyödynnä mallin rekisteröinnin tuomat mahdollisuudet

Kysy lisää

No items found.

Tilaa uutiskirje

Kirjoitamme ja koulutamme säännöllisesti osaamisalueitamme koskevista ajankohtaisista aiheista. Ilmoittamalla sähköpostisi alla olevalla lomakkeella saat jatkossa Merilammen uutiskirjeitä ja tapahtumakutsuja suoraan sähköpostiisi.

Kiitos! Tilauksesi on vastaanotettu.
Jotain meni vikaan. Halutessasi, ota yhteyttä info@merilampi.com.