Takuuajan jälkeinen vastuu edellyttää rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE) mukaan virheen aiheutumista urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, täyttämättä jääneestä suorituksesta tai sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Korkein oikeus otti ratkaisussa KKO 2016:79 kantaa urakoitsijalta edellytettävän laadunvarmistuksen sisältöön ja laiminlyönnin olennaisuuteen.

Tapauksessa laskutyöurakkana rakennetun hallin katto painui, koska kantava profiilipelti oli tukikestävyydeltään liian alhainen eikä vastannut rakennesuunnitelman vaatimuksia. Profiilipellin virheellisyys johtui riidattomasti urakoitsijan alihankkijana toimineen yrityksen tietokoneohjelmassa olleesta mitoitusvirheestä. Rakenteen virhe havaittiin vasta urakan takuuajan päättymisen jälkeen, kun katto oli painunut lumen painosta suurimmillaan noin puoli metriä. Kysymys korkeimmassa oikeudessa oli siitä, oliko urakoitsija vastuussa virheestä takuuajan jälkeen sillä perusteella, että urakoitsija oli olennaisella tavalla laiminlyönyt sovitun laadunvarmistuksen tai että virhe muutoin johtui urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä.

Hallin rakentamisajankohtana vuosina 2006—2007 voimassa olleen teräsrakenteita koskeneen rakentamismääräyskokoelman osan (B7) mukaan laadunvarmistukseksi riittää joko 1) valmistusaikainen hyväksytyn tarkastuselimen valvonta tai 2) materiaaleille suoritettavat rakennuspaikkakohtaiset kokeet. Myös kaikkia kantavia rakenteita koskeneen rakentamismääräyskokoelman osan (B2) vaatimukset olivat sisällöltään olennaisesti samankaltaisia. Urakan työselostuksessa oli puolestaan kirjattu, että rakenteiden valmistajan tulee laatia projektikohtainen laatusuunnitelma, ellei valmistus ole ulkopuolisen tarkastuslaitoksen jatkuvan valvonnan alaista. Työselostuksen mukaan rakenneosat tuli tarkastaa tehtaalla ennen työmaalle lähettämistä ja toimittajan tuli esittää rakennuttajalle tarkastussuunnitelma ennen työn aloittamista.

Korkein oikeus totesi urakoitsijan laiminlyönnin osalta sen, että kun kantavien profiilipeltien valmistus ei ollut tapahtunut hyväksytyn tarkastuslaitoksen valvonnassa, laatu olisi tullut varmistaa erityisin toimitettuihin tuotteisiin kohdistunein toimenpitein. Urakoitsijan mukaan toimitetut profiilipellit tarkastettiin vain silmämääräisesti. Korkein oikeus katsoin hovioikeuden tavoin, että virheellisyyttä ei kuitenkaan ole voitu työmaalla tällä tavoin havaita ja näin ollen urakoitsija oli laiminlyönyt sille kuuluneen laadunvarmistuksen. Lisäksi urakoitsija katsoi, että koska tilaaja valitsi profiilipellin, tilaajan tuli olla ensi sijassa vastuussa valitsemastaan rakennustuotteesta. Tämän osalta korkein oikeus kuitenkin viittasi urakkasopimukseen, jonka perusteella profiilipeltien hankinta ja asennus kuuluivat urakoitsijan vastuulle, jolloin urakoitsijan vastuu ulottui myös alihankkijansa toimiin.

Laiminlyönnin olennaisuuden osalta korkein oikeus puolestaan näyttää katsoneen, että kantavaksi kattorakenteeksi tarkoitettujen materiaalien kohdalla olennaisuus täyttyy lähes automaattisesti, koska kantavan rakenteen virhe on koko rakennuksen käytettävyyden ja turvallisuuden kannalta keskeinen. Siten urakoitsijan edellytetään noudattavan korkeaa huolellisuuden tasoa erityisesti kantavien rakenteiden laadunvarmistuksessa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu asettaa urakoitsijan laadunvarmistukselle selkeät tasovaatimukset. Ensisijaisesti laadunvarmistuksen tulee täyttää hyväksytyn tarkastuslaitoksen suorittaman valmistusaikaisen valvonnan tai tämän valvonnan puuttuessa projektikohtaisen laadunvalvonnan. Projektikohtainen vaihtoehtoinen laadunvalvonta voi kuitenkin olla käytännössä erittäin haastavaa ja kallista toteuttaa.

On syytä myös huomata, että vaikka korkein oikeus ei olekaan ratkaisussaan nimenomaisesti lausunut, se seikka, että käytettävän materiaalin valinnan tekee tilaaja, ei vapauta urakoitsijaa sille nimenomaisesti sovitusta tai sille rakentamismääräysten mukaan kuuluvasta velvollisuudestaan laadunvarmistukseen ilman, että valinnasta ja sen vaikutuksesta vastuuseen kirjataan urakkasopimukseen erillistä ehtoa tai varaumaa. Myöskään sillä, että tilaaja hyväksyy urakoitsijan aliurakoitsijan tai -hankkijan, ei ole urakoitsijan vastuuta vähentävää merkitystä. Päätös ei kuitenkaan vaikuta tilaajan vastuuseen teettämistään suunnitelmista.

Korkeimman oikeuden ratkaisun ennakkopäätösarvoa vähentää kuitenkin se, että rakentamisajankohdan jälkeen rakennustuotteiden CE-merkinnöistä on tullut pakollisia EU:n rakennustuoteasetuksella. CE-merkinnät ovat korvanneet kansalliset tuotehyväksynnät ja ilman merkintää harmonisoidun tuotestandardin piiriin kuuluvaa rakennustuotetta ei saa tuoda markkinoille. Merkintää ei kuitenkaan tarvita tuotteille, jotka on valmistettu tilauksesta tiettyyn kohteeseen muuten kuin sarjatuotantona tai jotka valmistetaan rakennuspaikalla ja joiden kiinnittämisestä rakennuskohteeseen kummassakin tapauksessa vastaa valmistaja.

Rakennustuoteasetuksen perusteella urakoitsija voi laadunvarmistuksen osalta luottaa CE-merkinnän saaneen tuotteen laatuun ja tuotteen suoritustasoilmoituksesta ilmeneviin ominaisuuksiin. Tässä ratkaistussa tapauksessa tuotteen CE-merkintä olisi todennäköisesti poistanut urakoitsijan vastuun. Kuitenkin mikäli tuote valmistetaan erikseen juuri kyseiseen rakennuskohteeseen, laadunvarmistus on tehtävä edelleen projektikohtaisin kokein. Mikäli tällaisia tuotteita hankitaan nimenomaan tilaajan aloitteesta, erityisesti urakoitsijoiden on syytä varmistaa, että urakkasopimuksissa tai urakan aikana muuten sovitaan tarkasti laadunvarmistuksen vastuu- ja kustannuskysymyksistä.

Lisäksi on syytä huomioida, että vastuukysymysten osalta CE-merkintä koskee vain tuotteen ominaisuuksia – tuotteen käytettävyys kyseiseen rakennuskohteeseen on aina arvioitava erikseen aiotun käytön, paikallisten olosuhteiden ja rakentamismääräysten vaatimusten perusteella. Esimerkiksi pakkasenkestävyys on ominaisuus, jota Suomessa rakennustuotteilta on luonnollisesti edellytettävä, vaikkei sitä olisikaan tuotteen hyväksyntävaiheessa testattu.